Taistelu

  Se taisi oli maanantai kun ajatus ensimmäisen kerran pyytämättä ilmaantui särkyneen sieluni sumuiselle pinnalle. Saapui paikalle syvältä - jostain tämän rikkinäisen ihmisen sisältä - haki voimaa hylkäyksestä, itsesäälistä ja yksinäisyydestä. Viipyi hetken kärventäen sydämmen vereslihaista sisäpintaa, kunnes hiipuui hiljakseen ja haihtui takaisin sinne mistä oli tullut. Piiloon vain - ei pois. Ajatus oli aiemminkin käynyt kylässä ja käteni oli toisinaan hapuillen etsinyt sitä valkoista pyyhettä jonka heittää kehään, mutta nyt oltiin tultu vedenjakajalle - tunteen voimakkuus iski kuin kirves ja tällä kertaa tuntui tosiaan siltä, että kun nyt kaiken olen menettänyt niin minulla ei enään ole mitään menetettävää; elämä on ohi ja nyt voin vain antaa mennä mutkasta suoraan. On aivan sama mitä nyt tapahtuu - mihin tämä lento loppuu ja ketä siinä vieressä sitä seuraa. Usko parempaan huomiseen on loppunut, elämänilo amputoitu eikä sitä päällekäyvää ja hukuttavaa epätoivoa vastaan jaksa enään taistella.

  Myöhemmin illalla puhuin asiasta sinulle ensimmäistä kertaa ääneen. Puin tunteeni suttuisiksi  hiilipiirrustuksiksi joissa kuvailin pelkojani ja pahaa oloa - sitä tyhjää polkua jota pitkin ajatukseni olivat lähdössä astelemaan. Syvää pimeää kuoppaa jonne tunsin ajautuneeni, josta en enään löytänyt pois - jossa ei enään ollut valoa, ei toivoa. Pelkkää väliinpitämättömyyttä, surua, murhetta. Sanat valuivat sielustani ulos ja jäivät tyhjiöön leijumaan, irtonaisina ja näkymättömillä kysymysmerkeillä varustettuina lauseina joihin en saanut sinulta vastausta. Kuin se viimeinen pienelle kivikkoiselle luodolle pystytetty majakka, ennen myrskyävää avomerta - kääntöpoiju, josta halutessaan vielä voi vielä kääntyä takaisin, ennen sitä pimeää yksinäistä matkaa jolle kuitenkin väistämättömästi olin lähdössä - ajautumassa. Jolta ei enään ollu pelastusta. Paluuta. Hiljaisuus oli kuin hyväksyminen - lupa päästää irti. Luovuttaa.

  Syvimmästä yksinäisyyden syvänteestä sen kuitenkin löysin. Löysin itse ja itse se oli löydettävä; sen toivon ja uskon huomiseen, koska pimeydessäkin on valoa - mutta siellä on vain niin pimeätä että sen näkeminenkin on vaikeata - lähes mahdotonta, mutta kun sen löysi niin se peitti häikäisyllään kaiken muun. Valaisi kirkkaaksi jokaisen nurkan ja katvealueen - puhdisti ja pelasti, eikä sen jälkeen voinut enään tehdä muuta kuin nousta ylös ja jatkaa taistelua.