30.10.2012

Mies ja unelma

  Vajaa kaksikymmentä vuotta sitten oli nuori mies jolla oli lapsellinen unelma. Unelma joka oli syntynyt lukemalla Kerouacin tarinoita Desolation vuorelta ja Whitmanin ruohontuoksuisia runoja vapaudesta, jalostunut Skolimovskin eko-filosofialla ja saanut esimerkkiä Thoreausta. Unelma vapaudesta ja riippumattomuudesta, omavaraisuudesta ja rauhasta. Yksinäisestä elämästä metsässä. Luonto, hiljaisuus, takkatuli ja hyvä kirja seuranaan. Äärrettömän romanttinen kuva helposta elämästä yhteiskunnan ulkopuolella, utopia - ehkä jopa naurettava ja naivi, mutta sellaisiahan unelmat usein ovat. Jos Thoreau siihen pystyi niin miksi hän ei siihen pystyisi. Ellei aivan samaan niin ainakin lähelle sitä. Sen suuntaan.
  Vuodet vierivät ja unelma unohtui. Elämä täyttyi tehtävistä ja velvollisuuksista. Vastuista. Unohdetun tilalle tuli uusia unelmia - yhteisiä unelmia, toisten unelmia ehkä joitain omiakin. Pieniä asioita, isompia. Tavaroita, ajatuksia, tapahtumia ja tunteita. Osa kävi matkan varrella toteen, toiset särkyivät tuhansiksi sirpaleksi ja jotkut hälvenivät pistävänä savuna ilmaan. Lakkasivat olemasta. Elämässä tapahtui paljon. Mies muuttui toiseksi ja teki asioita joita piti tehdä. Yritti pitää keilapalloa kellumassa. Oikeasti yritti. Pitkän aikaa se onnistui. Oli jopa toimivaa, hyvää elämää - onneakin. Aikaa myöten tehtävä tuli mahdottomaksi. Pallo ei kellunut ja kädet väsyivät. Hän huomasi kuorivansa itseään kerros kerrokselta, kunnes jäljelle ei jäänyt muuta kuin sielun ympärillä vallitseva kylmä tyhjyys ja karanneet unelmat. Epäonnistuminen.
  Alkoi uusi vaihe elämässä. Kun asiat ympäriltä hälvenivät niin pystyi keskittymään olennaiseen; itseensä ja niihin onnen sirpaleisiin ympärillä, joista elämä rakentui. Mies huomasi että täytyi mennä rikki jotta voi tulla ehjäksi. Päästää irti jotta voi tarttua. Katsoa jotta voi nähdä. Kylmä tyhjyys alkoi täyttyä uusilla asioilla ja mies jalostui. Kehittyi. Rakensi itseään uudestaan alusta. Paremmaksi. Vaikka peilistä katseeseen vastasi hyvin erillainen ihminen kuin vuosia ja unelmia aiemmin: harmaantuva, ajan ja elämän kuluttama - ajattelultaan ehkä jopa vieras, niin jotain tuttuakin silmissä oli. Jännitys ja kiinnostus elämään, luontoon, yllätyksiin. Se lapsen sinisilmäinen usko johonkin parempaan; hyvään elämään ja siihen että elämässä saa oikeasti mitä haluaa, kunhan jaksaa uskoa ja toivoa.
  Eräänä perjantaina mies istui sohvalla ja muisti unelmansa ja huomasi yhtäkkiä elävänsä keskellä sitä.