18.11.2012

Onni

Moro vanha veikko!

  Terveisiä täältä jälkiruoan ääreltä. Edessäni lepää outoudessaan vähintään pistesijalle pääsevä, mutta jumalallisella yksinkertaisten makujen iloitulituksella voiton vievä annos: vaniljajäätelöä merisuolan ja oliviöljyn kera. Toimii - kokeile vaikka itse. Ateria muilta osin ei tällä kertaa ollut mikään makujen voitto - pystyn parempaan itse. Leipää ja bresaola con olio alkuun ja päälle yrttinen Penne Fiorentine, mutta kun keittön toimintaa katsoo niin sitä vain ihmettelee että ateriat ylipäätänsä saadaan valmistettua ja tarjottua. Täällä on se paikalle tyypillinen avokeittiö, joten me asiakkaat pääsemme vapaasti katsomaan sitä esitystä siellä keittiössä. Tuoksut ovat kyllä loistavan ruokaisia, mutta se helvetillinen mekkalaa, riitely ja käsittämätön kattiloiden paiskominen häkellyttää. Lisäksi kun äänet kertautuvat täällä salin puolella "käänteisen akustiikkasuunnittelun" vuoksi - eli korkea kupera katto, kiviseinät ja lattiat, niin voit kuvitella kuinka romanttinen ilmapiiri täällä on vallalla. Perhesuhteet tässä "perhe ravintolassa" ovat ilmeisesti vahvoja, kun ruokalistalla kerrotaan että kolmannessa polvessa paikkaa pyöritetään. Olen aina kuvitellut pitäväni tästä kielestä, mutta en enään - en kun sitä käytetään tällä tavalla. Mutta viihdettähän tämäkin.
  Tulin tänne eilen. Iltavalaistuksessa kaupunki oli kaunis, kutsuva - keskiaikainen ja upeasti valaistu. Näitä outoja siltoja, mukulakivi teitä, kojuja, piazzoja sekä tietysti Il Duomo, joka on kyllä aika helvetin iso talo. Sitä miettii väistämättä, että on siinä täytynyt olla usko kohdallaan että on senkin jaksanut rakentaa valmiiksi. Löysin yhdestä pienestä puuluukullisesta kojusta paikallisia Cantuccineja, eli mantelikorppuja. Kovia kun kivi mutta tähän epäsaludomaisen hyvään tummaan kahviin kastettuna pehmeneviä ja suussa sulavia. Mahtavuutta. Tuon näitä mukanani kotiin. Aamulla lähdin sitten uudelle kierrokselle ja hienoahan täällä on - historia ihan valuu niskaan kapeiden kujien ja teiden molemmilta puolin, mutta niin kulunutta, korjaamatonta, paskasta. Arnon vesikin oli niin ruskean epäkutsuvaa - että väri itsessään herätti hajuhermot etovuudellaan. Nyt kun ilta taas pimenee niin kaupunki herää kauniiksi, eli väistämättä sitä muuttuu yöeläjäksi - ja mikäs siinä kun ilta on lämmin ja kiirettä ei ole.
  Mä voin todella hyvin - olen onnellinen. Elämäni mandala alkaa hahmottua. Valmista ei ole vielä mutta asiat etenevät ja onnen sirpaleista alkaa muodostua uusia upeita kokonaisuuksia. Kaiken sen vanhan olen jättänyt taakse - osaan ottaa ikävätkin asiat muistoina, kokemuksina ja ennen kaikkea menneenä. Olen tullut ehjäksi - ehjemmäksi kuin koskaan ja sen piti vaan tapahtua tätä kautta, tällä tavalla ja hyvä niin. Keho ja mieli ovat valmiita ottamaan tulevaisuuden vastaan ja tuntemaan uudestaan kaiken sen mitä eteen tulee: onnea, lämpöä, rakkautta, kaipuuta - mutta myös yksinäisyyttä, luopumista, menetyksiä. Tiedän että tulen sen kaiken kestämään. Olen päättänyt olla vahva ja onnellinen.
  Viime aikoina olen paljon miettinyt sitä onnellisuutta: mitä se on, miten sen saavuttaa, miten siitä pystyy pitämään kiinni ja uskon sen nyt löytäneeni - sen reseptin siihen. Huomaan nyt että nämä ajatukset ovat oikeasti pyörineet mielessä jo vuosia, etsineet sitä oikeata määritystä, polkua, uskoa. En ole koskaan pystynyt turvautumaan siihen parrakkaaseen jumalaan, henkilöön jolta heikolla hetkellä voi pyytää apua - tukea. Minulle se jumaluus on aina täytynyt löytyä sisältä itsestäni. Kovasta etsinnästä huolimatta en vain sitä koskaan onnistunut löytämään, sitä voimaa, sitä uskoa. Minuun itseeni. Joskus kuvittelin buddhalaisesti että sammuttamalla tarpeen, sitä lakkaa kaipaamasta mitään ja pystyy irtautumaan kaikesta ja elämään vapautuneena, onnellisena - höyhenen kevyenä. Mutta nyt tiedän että tämä on aivan luonnon vastaista. Ei janon tunne lakkaa olemalla juomatta, keho tarvitsee nestettä toimiakseen, aivan kuten mieli tarvitse kokemuksia ja elämyksiä. Kyse on vain siitä miten asioihin suhtautuu, miten ne näkee, miten ne tuntee. Koska onni ei ole siitä mitä on tai ei ole, vaan onni on siitä miten suhtautuu siihen mitä on tai siihen mitä ei ole. Yksinkertaista, toimivaa. Se onni on aina oleva siinä silmien edessä - ei piilossa, ei hukassa. Tämän kun muistan niin tiedän olevani onnellinen nyt ja aina. Sitä paikkaa siellä munkkiluostarissa - mistä olemme usein puhuneet, en nyt tarvitse, mutta sehän onkin enemmän henkinen kuin fyysinen paikka. Ehkä me joku päivä käymme siellä pistämässä uskon uuteen uskoon ja parannamme koko maailman kerralla. Nyt minä kuitenkin elän ja nautin tästä fyysisestä maailmasta ja kaikesta mitä sillä on tarjolla.

Nautiskellen,
xxx

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti