Kipu

  Koulusta kotiin tultuaan Martti etsi eteisen siivouskomerosta punakahvaisen käyttämättömän puukon, lukittautui huoneeseensa ja alkoi päättäväisesti viillellä itseään. 
  Martti ei enään muistanut mistä kaikki oli saanut alkunsa - oliko se niistä vääränmerkkisistä ja väärästä kaupasta ostetuista vaatteista, rumista kengistä, ominaishajustaan vaiko siitä että tukka oli aamulla vinossa väärään suuntaan. Millään näistä ei enään pitkään aikaan ollut ollut mitään merkitystä - jatkuvasta kiusaamisesta oli tullut elämäntapa ja käytäntö johon ei enään tarvittu mitään erityistä syytä. Itseinho ja halveksunta itseään kohtaan oli alusta asti seurannut mukana ja hän oli lääkinnyt sitä rankaisemalla itseään. Alkuun oli riittänyt että muut saivat sanoa pahasti - haukkua, nauraa ja joskus sylkeä päin naamaa, mutta tunne oli ollut kuin riippuvaisuutta aiheuttava huume, joka ei kokenut täyttymystä ellei annosta tai nauttimistiheyttä järjestäen nostettu. Myöhemmin psyykkisen satuttamisen rinnalle oli tullut fyysinen satuttaminen - rystysten tekemiä mustelmia käsivarsiin, lyönnit palleaan ja potkut nivusiin. Niin sanottujen ystävien kanssa oli kuitenkin solmittu sanaton sopimus että näkyville paikoille ei saanut kajota. Rikkonaiset ja revityt vaatteet pystyi aina selittämään, mutta kaikille oli selvää että mustat silmät, ruhjeet kasvoissa ja murtuneet luut toisivat totuuden ennemmin tai myöhemmin näkyville ja tätä kaikki osapuolet halusivat välttää - koska mahdollinen paljastumisen lopettaisi tämän järjestelyn joka tällä hetkellä kieroutuneella tavalla tyydytti kaikkien osapuolien tarpeita. Tänään Martti kuitenkin tunsi että piti nousta itsensä rankaisussa seuraavalle tasolle.
  Käsivarret olisivat vaikeampi pitää piilossa, joten Martti valitsi oikeaksi kohteeksi reidet. Hän istuutui kirjotuspöytänsä ääreen ja katsoi hetken ikkunasta peilautuvaa säälittävää peilikuvaa, otti puukon tupestaan ja aloitti. Ensimmäisen viillon hän veti puukon kärjellä pystysuuntaan vasempaan reiteensä. Hän tunsi kuinka oloa helpottava adrenaliini alkoi puukon liikkeen aikaansaamana levitä lisämunuaisista verenkiertoon. Helpotusta kesti kuitenkin vain hetken joten Martti siirsi puukon terän edellisen punertavan vanan vierelle ja viilsi poikittain  - tällä kertaa terällä upottaen sen syvämmälle kalpeaan lihaan. Veren valuessa hän tunsi että kirvelevä kipu oli nyt voimakkaampaa ja toi täten pidempikestoista helpotusta. Martti antoi hengityksen rauhoittua ennen kuin jatkoi urakkaansa.
  Illan muututtua synkäksi yöksi Martti istui yhä tuolillaan ja katseli reisille kuivunutta verta ja rumia haavoja joista takulla jäisi ikuiset ja näkyvät arvet todistamaan sitä pohjatonta tuskaa jota hän joka päivä syvällä sisällään tunsi. Martti sammutti valot, kävi sänkyynsä makamaan ja laittoi kuulokkeet korville. Hän etsi iPodistaan Metallican Fade to blackin ja mietti kuinka syvälle tämä polku hänet vielä johtaisi.