Istun paikallani, jalat ristissä käsien levätessä polvillani kämmenet ylöspäin käännettynä. Pidän etusormen ja peukalon yhdistettynä ja silmät suljettuna vajoten syvälle meditatiiviseen tilaan. Hengitän rauhallisesti ja imen sisääni ympärilläni olevista ihmisistä kumpuavaa uskomatonta energiaa. En tiedä mistä se tulee tai miltä se näyttää, mutta tunnen sen jokaisella henkäisyllä sieraimissani ja kuinka se energia levittäytyy minun ruumiiseeni. Olemme kaikki yhtä ja samaa.
Korvakäytäviini kantautuu edestäpäin kuuluva laulu. Nainen laulaa kauniin rauhallisesti - kuin ihmismieltä sylissään hellien, rinnallaan kauniisti soiva akustinen kitara sekä hiljakseen kumiseva rumpu. Laulun sanskritin kielisistä sanoista en ymmärrä mitään, mutta mantra on helppo ja ympäriltäni kuulen, kuinka muut lähtevät rauhallisen alun jälkeen mukaan laulun: "Govinda Hari Om Hari Hari, Gopala Hari O-om, Sada Sadana Ananda Bhavana, Vishnu Sadana Hari Om". Itse en pysty tarttumaan lauluun tai säveleen. En yksinkertaisesti pääse pois tästä rauhan tilasta, johon olen päässyt. Kuuntelen vain, kuinka samaa lausetta toistetaan, kerta toisensa jälkeen taustamelodiaa hieman muovaillen. Sävelessä on jotain, mikä koskettaa todella syvään ja suuresti. Se yhdistettynä tuohon upeaan naisääneen sekä tähän turvallisen kuuloiseen yksinkertaiseen vieraskieliseen lauseeseen, luo kokonaisuuden jossa on jotain ennen kokematonta - haurasta, mutta kestävää. Herkkää, mutta voimakasta. Siihen kiteytyy, kaikki mitä tunnen tässä juuri nyt; suurta ja loputonta myötätuntoa, haikeutta, surua, kaipuuta, kiitollisuutta - onnea ja voimaa. Pyyteetöntä rakkautta. Yhteisöllisyyttä ja lauman voimaa, sekä ihmisen suunnatonta kykyä olla läsnä omassa itsessään - omana itsenään, kun sen mielenrauhan ja paikan vain löytää, kuten minä nyt.
Pidän silmäni kiinni kappaleen loppuessa ja uuden alkaessa, lyhyen ja hartaan hiljaisuuden jälkeen. Näen värejä, valoa ja pimeyttä, sävelten ja sanojen upotessa sisimpääni. Olen läsnä, mutta jossain omassa maailmassani. Paikassa jossa kaikki on kaunista ja pehmeää. Turvallista. Voimaannuttavaa. Muutaman kappaleen jälkeen kyyneleet purkautuvat uudestaan ulos ja annan niiden taas valua. Tällä kertaa kyyneleet maistuvat toisenlaisilta. Suru on väistynyt ja sen tilalle on tullut kiitollisuus ja onnellisuus. Kappaleet seuraavat toisiaan ja tunnelma täyttyy loppua kohden täyteläisestä ja puhtaasta ilosta. En kuitenkaan pysty siihen tarttumaan. Haluan pitää kiinni tästä omasta tunnetilastani ja kunnioittaa sitä. Tätä puhdistavaa henkistä kylpyä ja rauhaa, jossa juuri olen kaksi tuntia kylpenyt. Poistun keikan jälkeen omaan telttaani ja makaan pitkälle yöhön asti miettien miten tämän tunnetilan saa pysymään.
Nää sun tekstit on niin koskettavia 💚
VastaaPoista