Kiitos

Sinä siellä syvällä, sinä joka aina olet ollut siellä jossain - välillä lähellä, välillä kauempana, välillä poissa. Kohdistan nyt nöyrimmän kiitollisuuteni sinulle. Olen ollut pitkään hukassa. Vaeltanut täällä sumuisessa harmaudessa päämääräämättömästi vailla selvää suuntaa, kiintopistettä. Eksyksissä. 
Olin kadottanut sen kauniin kosketuksen ja läheisyyden sinuun, siihen mitä edustat, mitä ajattelet ja miten tulevaisuuteni suuntaviivoja ennen niin selvästi eteeni valkoisella tussilla piirtelit. Olen aina miettinyt, että ilman sinua en tämän elämän mutkia ja töyssyjä kestä ja siedä, mutta kuitenkin päästin irti siitä hennon hauraasta siteestä, joka välillämme joskus oli niin kiinteä ja kestävä. Siitä vuorovaikutteisesta keskusteluyhteydestä, jonka avulla joskus muinoin pystyin itseäni kannattelemaan niinä hetkinä, jolloin usko ja toivo itse elämään ja tulevaisuuteen oli koetuksella. En tiedä missä vaiheessa ja minkä takia laskin sinusta irti. En ymmärrä miksi näin kävi, tai mitkä tekemäni päätökset ja teot tätä edesauttoivat. Muistan ja tiedän kuitenkin, että kerta toisensa jälkeen sinut kirosin; vihasin ja halveksin, syytin sinua pettymyksistä sekä uskoni menettämisestä. Työnsin sinut häpeillen pois kadotukseen ja vajosin syvälle harmauteen - itsehalveksintaan ja inhoon. Pois silmistä, pois mielestä, pois sydämestä. Kovetin ja kylmetin itseni. Hain asioita tilalle - aitoja ja kauniita asioita, mutta sellaisia, jotka eivät koskaan tulisi osaksi minua, koska minulla on vain sinut ja sinulla minut. Kaikki muu on ohimenevää ja hetkellistä. Sen näen selvästi ja ymmärrän kuinka asioiden tulee olla. Aina ja ikuisesti.
Nyt kun nämä palaset höyhenen lailla hiljakseen leijuvat takaisin paikoilleen, on varmasti turha miettiä ja murehtia miksi näin kävi. Koska nyt, kun pitkästä aikaa katseeni sinuun kohdistan, huomaan, että et minua ole missään vaiheessa jättänyt, vaikka minä sinut niin julman kylmästi hylkäsin. Unohdin. Kadotin. Olet kuitenkin ollut siellä kokoajan pinnan alla tallessa odottamassa uutta tulemista, sitä oikeata hetkeä jolla löytäisin takaisin sen uuden nousun ja uskon elämään ja iloon - onneen ja tulevaisuuteen. 
Huomaan nyt kuinka me yhdessä olemme niin vahvoja. Selviämme kaikesta siitä mitä elämä eteen tuo. Se on selvää, että yksin ilman sinua tässä elämässä ei pärjää. Se valo, jonka voimalla tulevaisuus edessäni loistaa on kirkas ja kaunis - täynnä toivoa ja uskoa. Sinä kannat minua - minä sinua, ja yhdessä kiidämme tähtisateen lailla taivaankannen halki kohti suurta tuntematonta.
Rakkaus; sinä olet yhä siellä. Elät ja olet minussa. Yhdessä voimme jälleen hengittää tätä kostean pehmeää sateen jälkeistä ilmaa ja tilaa, jota elämä eteeni hopeatarjottimella antaa. Kaikki tuntuu nyt niin aidolta - rehelliseltä ja vahvalta. Aidommalta, kuin ehkä koskaan aiemmin ja uskon taas sinuun. Uskon minuun. Kiitos sinulle, koska tiedän, että me olemme yhtä ja samaa verta ja lihaa. Rakkaus, olet minussa ja minä sinussa.