17.1.2015

Rakkaudelle

Muru,

  ranta oli sula ja tyhjä, kun siellä äsken kävin kävelyllä ja tunnustelemassa talven jälkeen taas kirkkaasti paistavaa kevätaurinkoa ja uutta häikäisevää kirkautta. Kävin myös tunnustelemassa miltä musta tuntuu tässä elämässä tällä hetkellä. Tunnustelemassa ihan aidossa mindfulnesshengessä. Tiedät varmasti mitä tarkoitan ja yllätyt varmasti siitä, että pystyn nykyään tähän - olemaan tekemättä yhtään mitään, ajattelematta  ja ajelehtien ajassa ja elämässä. Näitä hetkiä tulee, kun se olo tulee pakottamatta ja yrittämättä, helposti ja ihan itsestään. Ilman musiikkia, ohjausta tai meditaatiota. Sellainen "tässä ja nyt" olotila. Mieli on kirkas ja hetki kantaa, mutta sitten on niitä hetkiä kun se tuttu synkkyys ja alakulo iskee ja silloin ei auta se musiikki tai meditaatio. Se hetki pitää vain elää läpi, sekuntti, minuutti ja tunti kerrallaan. Joskus se kestää vain hetken, toisinaan sitä voi jatkua päivästä toiseen. Silloin mikään ei maistu miltään ja elämä tuntuu kaikkineensa turhanpäiväiseltä ja tyhjältä. Silloin mä usein palaan meihin ja siihen elämään mitä me silloin elettiin. Sitä helppoutta ja varmuutta siitä, että tässä on hyvä, tässä on kaikki ne palaset mitä loppuelämässä tulee tarvitsemaan. 
  Kuinka ohikiitiäviä ne kuitenkin oli, ne onnen ja ihanuuden hetket - kuin hukkuvan epätoivoiset pintapotkut joiden voimalla sai vielä yhden hengähdyksen happea jonka avulla sitä yritti pysyä pinnalla. Se hyvä oli kuitenkin niin hyvää, että sitä jaksoi läpi paljon pahaa. Muistatko? Haluatko muistaa vai yritätkö unohtaa?
  Mä olen tässä monta kertaa miettinyt sitä, että missä vaiheessa mä en enää jaksanu sitä pahaa vaan luovutin ja tein sen ison päätöksen jolla luovuin susta - musta, meistä. Tiedän, että sillä ei loppujenlopuksi ole enään väliä. Se on mennyttä - historiaa ja kertaalleen elettyä elämää, eikä katuminen koskaan ole vaihtoehto, koska nyt mennään molemmat tätä polkua eteenpäin ja tämä polku vie meitä kohti jotain parempaa. Sen tiedän ja tunnen. Näen ja koen joka päivä. Se on vain ne alakulon hetket, jolloin sitä miettii niitä menneisyydessä räjäytettyjä siltoja ja satutettuja sieluja. Tulee sellainen äärimmäsen empaattinen hetki, jolloin sitä muistaa ja tuntee sen rakkauden, joka silloin asui syvällä sydämmessä - se mitä mä sua kohtaan tunsin ja mitä sä mua. Se oli hienoa, se aika - mittaamattoman arvokasta ja kasvattavaa. Kaunis tähtiinkirjoitettu matka, jonka olisi suonut jatkuvan läpi tämän ja tulevien elämien.
  Vaikka sitä kuinka on tässä koittanut niitä suonia polttaa, niin olen huomannut sen mahdottomaksi. Ei se rakkaus koskaan kuole, vaikka sen kuinka koittaisi tappaa - sitä koittaa vaan löytää sille uuden muodon. Kunnes se on löytynyt, niin tulee näitä haikeuden kauniita hetkiä, joissa hetken voi leijua utopistisessa unessa eteenpäin kohti sarastusta. Kunnes, aina palautuu mieleen se vallalla ollut mielentilan missä luotasi lähdin. Ne kipupisteet mitkä siihen ajoi - sen ahdistuksen tunteen, jota vastaan kamppailin pitääkseni yllä sitä pyhää illuusiota pysyvästä yhteisestä onnesta. Se on karua sulle näin sanoa, mutta en voi sitä kauniimpaan asuun pukea. Voin vain sanoa sulle, että kaikkeni annoin ja yritin. Tämän kauniimpaa tarinaa en olisi koskaan pystynyt kirjoittamaan meille. Tämä on täydellinen tällaisena. Sydämmessäni olet nyt ja aina. Erityisessä paikassa. 
Ikuista rakkautta,
XXX

1 kommentti: