24.8.2016

Musasta

Mä teen harrastuksenani musa juttuja. Tässä yhdistyy hienosti elämän kaksi intohimoa: kirjoittaminen ja musa. Tavallaan tulee tuutista niin paljon eri sorttista musaa, että päivät eivät millään voi käydä tylsiksi ja samalla tämä velvoittaa kirjoittamaan alas sanoja ja tuntemuksia. Tutkimaan hieman omaa sisustaan. Muuten sitä tekstiä tulee kun tulee ja miten tulee - joskus ei ollenkaan. Saattaa mennä viikkoja tai kuukausia, kun on vain päiviä, jolloin pää seisoo tyhjänä, eikä ulos tule mitään alustavaa ajatusta siitä suuresta asiasta mistä pitäisi ja haluaisi kirjoittaa. Sitä ei voi kuitenkaan pakottaa - sitä kirjottamista, koska pakko tappaa kaikessa luovuuden ja tunteen - sen aidon ja oikean kosketuksen siihen mitä tekee. Sen näkee näissä päiväduuneissa aika selvästi. On pakko - on paskaa, mutta näin sitä kuitenkin joka aamu herää kellon soittoon ja lähtee tienaamaan sitä pippurimeetvurstia ruispalojen päälle - tai maitoa myslin sekaan. Miten sen vain ottaa.
Mun iPod on yksi mun elämän tärkeimmistä asioista. Kuulostaa dorkalta, mutta niin se vain on. Sieltä löytyy 100 gigaa laadukkaasti tallennettua tunnetta maailman kaikilta laidolta ja kaikkiin elämän olotiloihin. Puhdasta nautintoa, josta missä vain ja milloin vain voi imeä sisäänsä voimaa ja kestävyyttä, jolla jaksaa kävellä eteenpäin tässä elämässä, tässä maailmassa. 
Kun kuuntelen, tunnen asioita ja näistä on loppujen lopuksi aika helppo raapustaa asioita alas. Jos päälle vielä tekee haastattelun, jossa pääsee kuulemaan taiteilijalta itseltään omakohtaista ja autenttisia asioita musiikin takaa, saa uskomatonta syvyyttä kokemukseen. En voi keksiä mitään parempaa tekemistä, ainakaan mulle, tälle musiikki-narkille, joka haluaa ymmärtää kaikesta ihan kaiken. 
Näissä tilanteista pakotusta on ainoastaan se, että sallii itsellensä pienen intiimin hetken kahdestaan, sen korviin kaikuvan musiikin kanssa. Antaa soivien sävelten hetken hivellä ja reflektoida sitä kaikkea, mitä sisältä löytyy ja viedä mukanaan matkalle jonnekin muualle. Hetkeksi pois tästä todellisesta maailmasta missä elän. Se on huumaavaa ja vahvasti addiktoivaa. 
Esimerkiksi nyt kuuntelussa oleva levy rakkaudesta ja menetyksestä, on koskettavan kaunis ja ihanan surumielinen. Haikean rauhallinen ja tunnepitoinen teos, joka sopii vallitsevaan syksyä kolkuttelevaan mielentilaan ja pimeneviin iltoihin, jolloin pimeys käärii meidät viileään syliin. Huomaan jääväni koukkuun levyn massiiviseen päätösraitaan, joka itse asiassa on soinut luureissa toistolla tätä kirjoittaessani. Laulussa lauletaan tilanteeseen sopivasti tunnemyrskyistä ja siitä kuinka elämässä pitää mennä eteenpäin. Tiedän, että kohta tästä kappaleesta pitää päästää irti - koska uudet kuuntelukokemukset kolkuttelevat jo ovea. Viivyn tässä kuitenkin vielä hetken. Nautin, tunnen. Olen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti